Jenni Kulmala / Jujuna

Jujunan takana

Hei!

Olen Jenni Kulmala (26v), syntynyt Kokkolassa ja asunut Tampereella vuodesta 1998. Perheeseeni kuuluu aviomies, 2 ihanaa poikaa sekä koira.

Oli vuosi 2013. Aloin odottamaan ensimmäistä poikaani. Ajatus siitä, että ompelisin pojalleni vaatteita (niinkuin äitini on ommellut minulle ja veljelleni) alkoi saamaan tulta alleen. Ajatuksista teoiksi ja taisinkin heti tilata saumurin ompelukoneen rinnalle ja kävelin kangaskauppaan. Kaupasta käsityölehti, koska en omistanut yhtäkään lehteä eikä kaavojen tekeminen tuntunut onnistuvan.

Pikku hiljaa ompelin ja kokeilin uutta. Tuli kokeiltua hupparit, bodyt, kestovaipat, housut, paidat, takit ja lista vaan jatkuu. Kaunistahan se jälki ei ollut, mutta into sitäkin suureempi.

Palasin päivätyöhöni keittiöön töihin. Olim muutaman kuukauden töissä ja jäin hoitovapaalle ja siitä suoraan äitiyslomalle. Kun jäin hoitovapaalle, päätin etten mene enää takaisin vaan alan tekemään jotain ihan muuta. Työ ei ollut kauhean mieluista enää sekä koin vuorotyön hankalaksi perheelliselle.

Kuopuksemme syntyi heinäkuussa 2015 ja ompeluinnostus vaan jatku. Marraskuussa 2015 taisin luoda itselleni sivun Facebookiin (Jennin tekemää). Siellä esittelin ompeluita mitä olin tehnyt, muutamia kappaleita vaatteitakin tein myyntiin ja Ommeltujen vaatteiden kirppiksellä niitä myin. Tilaustöitäkin tuli jonkin verran ja ompelin muille pyynnöstä. Joulukuussa 2015 muutimme isompaan asuntoon ja sain oman ompeluhuoneen.

Aloin miettimään ihan tosissani, jos ompelisinkin vain muille ja tekisin ihan työkseni tätä. Ajattelin, että vuoteen 2018 heinäkuuhun on pitkä matka ja kerkiän hyvin katsomaan saisiko oma yritys tulta alleen ja voisin irtisanoa itseni päivätyöstä.

Helmikuussa 2015 lähetettiin yrityksen perustamispaperit eteenpäin ja huhtikuussa 2016 sai Jujuna alkunsa. Liikeidea oli aivan toinen yrityksen perustamisvaiheessa ja se muuttuikin aika äkkiä.

Kesäkuussa 2016 hankin työhuoneen itselleni, jotta voin keskittyä tähän 110%. Joulukuussa 2016 kävin irtisanomassa itseni enkä hetkeäkään epäillyt etteikö tämä toimisi.

Joulukuussa 2016 lopetin myös ompelutyöt muille kokonaan. Aika ei riitä kaikkeen ja piti valita kumpaa haluan tehdä. Näin sai Jujunan ompelukaavat alkunsa. 

Työtäni teen rakkaudella, asiakaslähtöisesti ja asiakkaiden toiveitaan kuunnellen.


Sosiaalinen media

Blogi

Facebook

Instagram


Jenni Kulmala

Jujuna

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot


TOIMITUSEHDOT

Voimassa 28.9.2017 alkaen

Yleistä tietoa tilaamisesta

Verkkokaupan tuotteita myy Jujuna, y-tunnus 2743558-1. Tilaajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt. Toimitamme tilauksia Suomeen sekä EU:n alueelle. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Pidätämme oikeuden hinta- ja toimituskulujen muutoksiin. Tilaus- ja toimitusehdot koskevat Suomeen ja EU:n alueelle lähetettäviä tilauksia.


TILAAMINEN

Tuotteet tilataan verkkokaupan kotisivuilla siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö kassapalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.


TILAUSTEN YHDISTÄMINEN

Jos tilaustasi ei ole vielä toimitettu, voit yhdistää aikaisempaan tilaukseesi uuden tilauksen.

Valitse toimitustavaksi LISÄTILAUS ja kirjoita lisätietokohtaan edellisen tilauksen tilausnumero. Tilauksesi toimitetaan samoilla toimituskuluilla.

Kahteen kertaan maksettuja postikuluja emme hyvitä jälkikäteen!


MAKSAMINEN

Tilaus maksetaan Checkout Finlandin kautta.

https://checkout.fi/henkiloasiakkaille/

Käytössäsi on yleisimmät verkkopankkimaksut, pankki- ja luottokortit, Collector lasku ja osamaksu, Everyday osamaksu, Neocard sekä mobiilimaksaminen.

Jujuna ei missään vaiheessa tarvitse muita tietoja kuin osoitteen, puhelinnumeron ja sähköpostin asiakkaalta.

Tilatessasi ennakkolaskulla, lasku toimitetaan tilausvahvistuksen yhteydessä sähköpostiisi. Maksun kirjauduttua tilille, paketti toimitetaan postin kuljetettavaksi. Mikäli et saa laskua, otathan yhteyttä meihin.

Lue lisää maksutavoista kohdasta maksaminen.


TILAUS- JA MAKSUVAHVISTUS

Onnistuneen tilauksen jälkeen sähköpostiisi lähetetään tilausvahvistus. Vahvistusviestien lähettäminen edellyttää sähköpostiosoitteen antamista tilauksen yhteydessä. Tarkista myös roskaposti kansio.


TOIMITUSTAVAT SEKÄ TOIMITUSKULUT

Tilauksesi toimituskulut näet toimitus- ja maksutavan valintasivulla. Valittuasi maksu- ja toimitustavan toimitamme tilaukset postitse kirjeenä tai pakettina riippuen tilausmäärästä. Toimitusvaihtoehtoja ovat pienlähetys, minipaketti, postipaketti tai smart paketti.

Pienlähetys 2,20 €

Tilaus toimitetaan postilaatikkoon.

Kirje 3,00 €

Tilaus toimitetaan postilaatikkoon.

Minipaketti 5,50 €

Toimitetaan postilaatikkoon (ei seurantakoodia).

Postipaketti ja Smart post 7,50 €

Tilauksesi toimitetaan valitsemaasi toimipisteeseen. Voit seurata lähetystäsi lähetystunnuksella.


Toimituskulut määräytyvät painon mukaan automaattisesti.

Tuotteet, jotka mahtuvat kirjeenä, toimitetaan kirjeenä.

Mikäli tilauksesi on yli 80,00 €, toimitetaan tilaus postikuluitta.

Nouto on mahdollista Tampereen Atalasta tai työhuoneelta Tampere-talon vierestä. Noudosta sovittava erikseen.

Toimitamme tilauksia myös Eurooppaan ja muualle maailmaan.

Toimituskulut määräytyvät painon mukaan: alle 500g 5,00 €, 501-2000 g 10,00€ ja 2001-5000 g 15,00€.


KÄSITTELY- JA TOIMITUSAIKA

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen ovat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen 1-2 arkipäivää (ma-pe). Kun tilaus on käsitelty, siirtyy paketti postin kuljetettavaksi. Käsittelyajan lisäksi tulee postin kuljetusaika. Normaalisti se on 1-9 arkipäivää. Emme vastaa Postin kuljettamasta ajasta.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Poikkeavista
toimitusajoista tiedotetaan verkkokaupan etusivulla.


PERUUTUSOIKEUS JA PALAUTUSEHDOT

Sinulla on kuluttajansuojalain mukainen oikeus peruuttaa tilauksesi 14 vuorokauden kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Poikkeuksena ladattavat tuotteet, joilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta. 

Peruutusilmoitukseen sinun tulee merkitä nimesi,
osoitteesi, tilauspäivä ja tuote ja se tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen info@jujuna.fi. Tuote tulee palauttaa postitse 14 päivän kuluessa peruutusilmoituksesta alkuperäiskunnossa ja alkuperäispakkauksessa. Palautuskustannukset ovat asiakkaan vastuulla. Mikäli tuote on virheellinen, Jujuna maksaa toimituskulut. Mikäli tuotetta on
käytetty, pidätämme oikeuden laskuttaa arvonalennuksesta.

KAAVOJEN KAUPALLINEN KÄYTTÖ

Kaavojen kaupallinen käyttö ilman myyntilisenssiä on kielletty. Ilman lisenssiä valmistamisesta seuraa sakko (150 €).


PDF-KAAVAT

Valikoimasta löytyy PDF-kaavoja. PDF-kaavat toimitetaan toimituskuluitta valitsemaasi sähköpostiin.

PDF-kaavoja ja fyysisiä tuotteita ei voi tilata samaan tilaukseen. 

Kaava toimitetaan heti maksun jälkeen. Kaavat voit ladata tilaus- tai toimitusvahvistuksesta klikkaamalla tuotteen nimeä.

Ladattavilla tuotteilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta!

LUNASTAMATON PAKETTI

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme 15 € maksun.


ONGELMATILANTEET

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen.